Muuttamisen, tuskaisten ajatusten ja sekasorron keskellä piirsin vain muutamia kuvia, ja niidenkin laatu on sitä että ne on näperretty junassa, autossa tai jossain nopeassa paikassa hätäisesti. Pikkuhiljaa alkaa oma asuntokin tuntua kodilta, kaupunki omalta ja ihmiset seidettäviltä. Voisin vieläkin kertoa tunteja siitä kuinka tyhjältä minusta tuntuu ilman koulupaikkaa, ilman tukiverkkoa (Paitsi oma rakkaani, joka on pelastanut minun päiväni liiankin monta kertaa) ja ilman rahaa tehdä yhtään mitään. Nukun päivisin puoleenpäivään, saatan nukkua päivällä vähän lisää, syön huonosti ja liikaa kuluttamaani energiaan nähden ja näytän suurimman osan ajastani happamalta ja ynseältä. En jaksa panostaa mihinkään eikä töihin hakeutuminen enää edes kiinnosta. Kaiken keskellä on kuitenkin tapahtunut myös paljon hyvää. Madde ja Roosa ovat käyneet meidän vieraanamme, osa vanhoista ystävistä on samassa kaupungissa, asun unelmieni miehen kanssa, luen avoimessa yliopistossa taideaineita (Ei, en halua kuulla yhtäkään kommenttia ”Noniin! hyvä että sellaista pääsit kuitenkin tekemään!” Koska minusta tämä on ihan perseestä verrattuna että oikeasti voisin istua koulun penkillä.) Ja huomenna on työhaastattelu siivoustyöhön jossa olisi miellyttävän työajat. Minä siis selviän, ei hätää.
Siinä kaikki ikävä/miellyttävä pikakelauksella ja päivityksellä.

Maailman suurin halaus jumalalta on kuitenkin ollut se että taivaalta satoi tänään jättimäisiä hiutaleita puhdasta lunta. Mikään pakkanen ei silloin palella <3